Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Made to love magic.

sunnuntai 6.6.2010: vapauden ylistystä ja mansikkakakkuja

06.06.2010 - 20:14 / Kategoriat: about some days, cakes, food, muut blogit/artikkelit

Mikä on onnen salaisuus? Tunne siitä, että elämä on omissa käsissä. Olla riippumaton talouden heilahteluista, riippumaton yhteiskunnan tuesta; vapaa epätoivotuista siteistä, veloista; olla teoistasi vastuussa ainoastaan itsellesi, kenenkään muun määräysvallan ulottumattomissa.
...Vapaus on tunnekokemus. Vapaus on asennekysymys. Vapaus on elämänvalintoja ja päätöksiä.

[Lue koko teksti välivuosiblogistani]

Mansikkakerroskakku

Tänään olen:
- istuttanut ensimmäiset salaatin-, persiljan- ja kurkuntaimenet pieneen kasvipenkkiini
- tehnyt elämäni ensimmäisen raakaruokakakkuni (aiempia hätäisiä kokeiluja ei lasketa, vaikka tämäkin oli "lievän" improvisaation tuote; en ikinä osaa/halua seurata ohjeita...)
- syönyt aamiaiseksi kaurapuuroa, iltapäivällä kahta eri kaakkua
- juonut tavoistani poiketen mukitolkulla (pahaa) kahvia [note: joskus paha pikakahvikin on kahvia kuitenkin; vanhempien luo on hankittava kahvinkeitin]
- istunut p*rsiilläni tuntikaupalla koneen ääressä

Terveeks!

04.06.2010 - 09:57 / Kategoriat: about some days, food

Noin ei kyllä täällä "kotikaupungissa" tervehditä, mutta väliäkös tuolla. (Itse asiassa en enää edes tiedä, kuinka täällä kuuluisi tervehtiä.) Joka tapauksessa arki on tästä pikku hiljaa lähtemässä rullaamaan. Yritän sovittaa itseäni takaisin perheen arkeen. Olla astumatta muiden varpaille, olla ylittämättä vieraanvaraisuuden rajoja, olla olematta turhan itsekäs ja ajattelematon. Aavistan kuitenkin, että saan jossain vaiheessa kuulla, että minun pitäisi tehdä enemmän tuota tai tuota - että teen liikaa asioita itselleni.

On vaikea sovittaa itseään takaisin, joskus edes viikonlopuksi. Miten mahtaa käydä kokonaisen kuukauden?

Täällä on ollut kauniita lämpimiä kesäpäiviä ja olen ottanut niistä muuttopuuhien (tavaroiden järjestäminen, paikkojen siivoaminen) ohella kaiken irti. Eilen ostin pyöräilykypärän, ja voi sitä vapautta, kun uskaltaa päästää nyt fillarillakin todella menemään: vauhtihurma tuolla vaatimattomalla Tunturi Retki 6:lla. Ja kun säädin vihdoin satulankin oikealle korkeudelle, on polkeminen silkkaa riemua, kun rullaa, rullaa vaan. Mitäköhän kunnon, päivitetyllä retkipyörällä matkanteko olisi!

Koska hyvistä ruuista tulee parempi mieli, tässä otoksia päivän aamupalasta ja eilisen päivällisestä (toteutus tietenkin M.E. ja sisko); vaikka päivällinen oli kiireessä väkerretty (suoraan salilta kaupan kautta), tykkäsin, että ruoka oli siihen nähden maittavaa. Merilohi oli tarjouksessa, josta en voinut kieltäytyä, eikä muuta kuin lisukkeet sen mukaan: varhaisperunoita tillissä ja voissa, kermaviilikastiketta, kahta eri salaattia ja jälkiruoaksi niin ikään tarjouksessa ollutta brie'tä mansikoiden ja rypäleiden kera.

Ei yhtä esteettistä kuin I never skip breakfast -blogissa, mutta en minä täysverinen ruokabloggaajakaan ole. :)

Kesä on mansikoiden kulta-aikaa, vaikkakin tässä vaiheessa kesää kaikki kaupan olevat mansikat ovatkin Espanjasta kotoisin... Jotkut ovat ihan mutanttikokoisia!

ajatuksia lähdöstä, ajatuksia kuulumisen tunteesta

04.06.2010 - 00:03 / Kategoriat: about some days, thoughts

Kuvaputkitelevisio sulloutui juuri ja juuri auton takakonttiin niin, että takaluukku vielä meni kiinni. Se oli ensimmäisiä asioita, jotka joutivat kämpästä muuton edeltä pois. En ole katsonut tv:tä oman vastaanottimeni kautta sen jälkeen, kun Suomessa vaihdettiin digi-tv-lähetyksiin, sitäkin aikaa on kulunut nyt varmaankin yli puolet opiskeluajastani.

En ole lukenut Moottoripyöräpäiväkirjoja, mutta tästä se alkaa: oma kiertolaisen elämäni. Se määräytyi jo vuosi takaperin, kun päätin hakea vapaaehtoistyöhön jonnekin kauas. Kun kerran lähdetään, lähdetään sitten kunnolla, ajattelin - ja ajattelen edelleen, vaikka tällä hetkellä hyppy tuntemattomaan pelottaa yhä enemmän mitä lähemmäs elokuinen lähtö tulee.

Homma oli kuitenkin niin, että tarvitsin irtioton. Kaikesta siitä, mihin olin juurtumassa - kuulumatta. Opiskelemaan lähtiessäni olin istuttanut irtonaiset juureni kaupunkiin, josta en ennestään tuntenut ketään, mutta josta olin kaikesta huolimatta päättänyt tehdä kotini. Ja koti siitä tulikin. Ensimmäisten vuosien aikana juurruin, muodostin yhteyksiä, pääsin osaksi erilaisia kaveripiirejä, sain ystäviä, rakkaan kämppäkaverin, jonka kanssa jopa muutimme asunnosta toiseen.

Tuosta uudesta alusta on nyt viisi vuotta aikaa. Näin jälkeenpäin tarkasteltuna se tuntuu niin lyhyeltä ajalta. Silti se on sen verran pitkä aika, että ajantaju, muistot ja niiden tarkat ajankohdat ehtivät hämärtyä sinäkin aikana hämmästyttävän paljon.

Niin lyhyen ajan sisällä olin ehtinyt kotiutua kaupunkiin, ja viimeisen vuoden aikana toisaalta myös hämmentävästi vieraantua siitä. Useimmat lähipiiristäni opiskelevat vielä, mutta outo kato on käynyt kaupungissa asuvien ystävieni joukossa: yksi toisensa jälkeen muuttaa pois, joku opiskelemaan toista alaa, toiset lähtevät työn ja/tai rakkaan perässä toiseen kaupunkiin. Muutenkin kaupungin ilmapiirissä alkoi kummitella hermostuttava lähdöntunnelma. Sellainen kuin viilenevinä syysiltoina, juuri ennen muuttavien kurkiaurojen ilmestymistä taivaalle. Aistin kaupungissa häälyvän lähdöntunteen epävarmana vieraana, joka ei osaa päättää lähteäkö vielä vai vasta hieman myöhemmin. Varmaa kuitenkin oli, että lähdön hetki tulisi joka tapauksessa, ennemmin tai myöhemmin. Minullekin.

En tiedä, mitä olin kuvitellut tekeväni opiskelujen jälkeen. En ollut ajatellut muuttoa kaupungista, mutten ollut oikeastaan erityisesti päättänyt, että sinne jäisinkään. Oikeastaan en ollut koskaan ajatellut tulevaisuuttani niin pitkälle, ennen kuin eräänä päivänä havahduin katsomaan ympärilleni ja huomaamaan muutoksen. Kuulostelin kaupungilta, keskustan kaduilta, puistikon harvoilta puilta, ympärillä korkeana nousevilta betoniseiniltä, kuuluinko todella tänne. Jos ympäriltä kaikki muu katoaisi, selviytyisinkö hengissä ja selväjärkisenä tästä viidakosta? Kaupungin keskellä virtaava joki on kaunis, mutta riittääkö se? Jos ei ole ketään, jonka kanssa jakaa rakkaus kaupunkiin.

--

Totuus on, etten kuulu ja kuulun sittenkin. Kuulun kaikkien rakkaiden ystävieni luokse, ja vaikka viimeisen vuoden aikana kaupunki on näyttänyt itsestään kolkon puolensa, olen erityisesti näinä lähdön päivinä kokenut suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta niihin tärkeimpiin ihmisiin, jotka tekivät kaupungista minulle kodin. Me olemme kaikki erilaisia, mutta ratkaisevalla tavalla samanlaisia. Olen surenut sitä, etten halua jättää heitä sittenkään. Kaipaan heitä jo ennen kuin olen heidät kunnolla jättänytkään. Vaikka olen kaikille sanonutkin, etten minä minnekään katoa.

Vuosi on lyhyt aika. Kuitenkin. Suhteessa siihen, että ystävyys on ikuista. Se muuttaa muotoaan ja ilmenemistapojaan, mutta tärkein säilyy ennallaan. Ehkä se on muisto, ehkä se on tunneside, ehkä se on luottamus siihen, että ystävän luo voi aina palata.

Yritän käynnistellä kesän blogiprojektiani, mutta ensimmäinen merkintä on jostakin syystä noussut pieneksi kynnykseksi. Haluan kirjoittaa sen ajan kanssa, keskittyen, mutta näinä päivinä aikaa on ollut vaikea varastaa muualta kuin unesta. Päiväni täyttyvät kaikilla upeilla asioilla - ja olen ehtinyt tehdä vasta murto-osaa kaikesta siitä, mitä haaveilin tänä kesänä ehtiväni tehdä. Ehkä tartun toimeen bloginkin suhteen. Vaikka tämän kirjoituksen jälkeen...

kesäkuun seura/puuhat

29.05.2010 - 12:46 / Kategoriat: about some days, bubbles, clothes, second hand, summer

Se viimeisin löytö UFFin euronpäiviltä; sovittiin, että sisko saa pitää paidan.

Paikallisesta halpahallista hupia kesään. Innostuin vähän ostoksissa. Kaikki muu löytyi paitsi shakkilauta; vanha lauta on vanhemmilla jossain hukassa.

Vaikka tällä hetkellä näyttää siltä, että joudun itse työllistämään itseni kesäkuussa - joskin pidän vielä peukkuja erään osa-aikaisen etätyömahdollisuuden puolesta - ei kesäkuussa kyllä tekemisen puutetta tule olemaan. On hurja liuta asioita, joita olen suunnitellut tekeväni. Kaikkea sellaista, johon ei ole aiemmin voinut käyttää tarpeeksi aikaa: liikunta, ulkona leikkiminen, uusien pelien opetteleminen, vanhojen taitojen veresteleminen, piirtäminen, maalaaminen, kameralla räpsiminen, kirjoittaminen, kasvimaan hoitaminen, torilla asioiminen, tanssien opetteleminen, joogaaminen, ystävien luona vieraileminen... äidin käsikirjoituksen puhtaaksikirjoittaminen. Puhumattakaan kaikesta uudesta, minkä haluan vielä aloittaa. En voi millään ehtiä kaikkea neljässä viikossa! Mutta haluan!

Kesäkuussa aloitan uuden blogiprojektin. Se on alustusta Kolumbian-vuodelle, josta tulen myös pitämään omaa erillistä blogia. Eletään jännittäviä aikoja, ja tarvitsen kaikelle asialle asianmukaiset julkaisukanavat. :)

(Mitä ikinä tapahtui pelkälle pöytälaatikkoon kirjoittamiselle... Sitä sopii kysyä, niin.)

work day

29.05.2010 - 11:57 / Kategoriat: about some days, day's outfit, friends

Käytössä ei todella tällä hetkellä ole kuin kännykkäkamera ja Canonin filmikamera. Ja talossa on yhä edelleen autiota.

neule (second hand), farkut (Dr. Denim), kengät (Converse All Star, nahkaa)

Vietän viimeisen viikonlopun Turussa parin keikkatyöillan merkeissä. Avustelen Kummanki Kaa -kiertueen järjestelyissä. Iltoja one down, one to go. Eilen en edes palannut kotiin työvuoron jälkeen ennen kuin jo suuntasin reililtä palanneiden ystävien luokse iltaa viettämään. Tänään saattaa olla saman suuntaista hommaa, vaikka täydellisen matti kukkarossa sitä kyllä ollaan. Kummallisesti onnistuin kuitenkin viettämään eilenkin koko illan käyttämättä itse euron euroa... D:ssä tiskillä tilatun kaakaonkin talo tarjosi, kun kermavaahdot valuivat kuulemma liian holtittomasti yli. Ylimukavaa henkilökuntaa. :)

Viimeisinä päivinä Turussa on vietettävä mahdollisimman paljon aikaa niiden kanssa, joita jää vielä kaipaamaan. Sen sijaan, että viettäisi illat kotona, niin kuin olen lähes koko kevään muutenkin tehnyt. Jälkimmäistä voin tehdä kyllästymiseen asti kesäkuussa vanhempien nurkissa. Vaikka olen suhtautunut muuttoon aivan innokkaastikin, nyt viime päivinä on iskenyt hirvittävän kova haikeus. "En halua jättää teitä kaikkia!" Ja miten monista yhteisistä kauniista kesäpäivistäkin jään paitsi. Huokaus.

Toisinaan sitä sittenkin tuntee kuuluvansa jonnekin.

Filmirullaa on vielä reilusti kamerassa jäljellä. Se on saatava parin seuraavan päivän aikana täyteen muistoja ystävistä.