Made to love magic.

"La vita è bella", "Kauneimmat päiväni" ja nyttemmin tämä "madetolovemagic"-nimen alla kulkeva blogittelu on tuottanut alusta asti harmillista päänvaivaa. Miksi tätä oikein teen ja ketä varten?

Alun alkaen vastaus oli (ja on kyllä oikeastaan edelleenkin) helppo: itseäni varten tätä teen.

Kirjoittaminen ja päiväkirjanpito on ollut minulle vähintään yläasteelta lähtien luonnollinen itseilmaisun keino. Voin sanoa, että tarve siihen on ollut jopa pakottava. Paljon on sanottavaa, vaikkei asiaa juurikaan olisi. Yhteisöllistä nettipäiväkirjaakin on toisessa muodossa tullut pidettyä ainakin vuodesta 2004. (Sinne en täältä linkitä, koska haluan pitää nämä "projektit" toisistaan erillä – syistä, jotka ehkä mainitsen vielä tämän kirjoituksen edetessä.)

"Kauneimmat päiväni" oli alun perin tarkoitettu julkaisukanavaksi sellaisille asioille, joita en kehdannut julkaista vanhemmassa nettipäiväkirjassani. Pelkäsin kai muiden (ystävieni ja nettituttujeni) pitävän juttuja jotenkin noloina, itsekeskeisinä ja – no, noloina: liian aurinkoisia, yltiöpositiivisia (vaikka voitte uskoa, että minullakin on ajoittain erittäinkin synkät hetkeni), liian pinnallisia tai runollisia juttuja. Juttu on niin, että tykkään leikkiä muotibloggaajaa (ts. tykkään leikkiä vaatteilla), vaikkei minulla ole tarpeeksi mielenkiintoa kulkea kaikkien uusimpien trendien perässä, tykkään maalata arjestani pienoissatuja, vaikka arkeni on toisista vinkkeleistä loistokkaasta hyvin, hyvin kaukana. Parasta kuitenkin on, että uskon satuihini, ja elämä on kaunista omien silmieni kautta nähtynä. Lisäksi minulla on unelmia, joita toteutan ja jotka toteutuvat poreillen pinnan alla kaiken aikaa. Kaikki se on taikaa, vaikka muut eivät sitä koskaan näkisikään.

Päänvaivaa on kuitenkin aiheuttanut salakavalasti vastaan tullut blogimaailma: huomaan täällä käyvän myös minulle aivan upouusia ja ventovieraita ihmisiä, jotka ovat löytäneet tiensä tänne mitä monituisimpia reittejä pitkin. Tunnen painetta – tai jos en painetta, niin vähintään ajoittaista harmistusta – siitä minkälaisen kuvan ihmiset saavat minusta. Vaikka blogin lähtökohdat olivat mitä olivat (ja ovat edelleen), koen kuitenkin tarvetta selittää itseäni. Enkä ole koskaan pitänyt siitä, että joudun selittelemään itseäni. Mielellään en koskaan selittelekään (kryptisyys on in), mutta ihmiset tekevät johtopäätöksiä minusta kaikesta huolimatta. Niin sen mukaan mitä en tee, kuin senkin mukaan mitä teen.

Olen puolitietoisesti miettinyt rajoja sille, mitä täällä voin julkaista – tai siis, mitä täällä kehtaan julkaista, etten leimautuisi esimerkiksi raakaruokabloggaajaksi (vaikka olen aiheesta ollut kiinnostunut lähemmäs vuoden), downshiftaajaksi (minulla ei ole koskaan oikeastaan edes ollut mitään mistä downshiftata, mitä nyt jonkin aikaa kävin opiskelujen ohella töissä ja säästin rahaa reissaamista varten) tai yhtäkkiä valaistuksen löytäneeksi joogaintoilijaksi (vaikka ensimmäinen kosketus joogaan tulikin vuonna 2006, ja joogamatto on pyörinyt kodin nurkissa siitä sitten jokusen vuoden) tai luomu-, rakkaus-, "kaikki-on-yhtä"-hörhöksi (vaikka niitä kaikkia pohjimmiltani todella olen), joita kaikkia on viime aikoina ruvennut putkahtelemaan "blogosfääriin" kuin "niitä kuuluisia sieniä sateella". En ole loppujen lopuksi mitään noista kuitenkaan niin vahvasti ylitse muiden, kauempaa perua olevien piirteideni, että haluaisin tai voisin kokea olevani osa jotakin edellä kuvailluista yhteisöistä.

Sitäkin olen miettinyt, että jos tänne joku noista edellä mainituista asioista kiinnostunut sattuu eksymään, mitäköhän hän mahtaa ajatella siitä, että julkaisen täällä välillä hyvinkin tiheään sellaisia pinnallisempia päivän asu -postauksia (vaikka suurin osa vaatteistani onkin vuosien varrella kirppareilta kerääntynyttä tavaraa). Tai mitä jos tänne eksyykin joku muotiblogeja seuraava, eikä hän arvostakaan minulle rakasta ja ominaista homssuista tyyliä, joka ei synny muotilehtiä seuraamalla eikä paksuista meikkikerroksistakaan. Niin, sitten hän ei näitä samoja asioita arvosta, eikä se todella ole minun murheeni. Niin olen tähän saakka järkeillyt itselleni, mutta tänne "bloggaaminen" ei ole siltikään tuntunut kovin vapaalta. Sittenkään.

Tämän postauksen jälkeen asiaan tulee muutos. Olen saanut murheeni purettua ja olen paineista vapaa. Aion jatkaa valitsemallani – ja toivottavasti yhä vapaammaksi muuttuvalla – linjalla. Vastuu ja vapaus tulkinnasta säilyy edelleen lukijalla. Minkä vapauden maailma on meille kaikille suonutkaan!

Päivän bonuksena blogin nimikkobiisi:

Raitapaita: Benetton (parin vuoden takaa, hyvin on säilynyt pesussa ja kulutuksessa); sen alla oleva toppi kirppislöytö (1 e)

Beige välitakki: kirppislöytö muutamien vuosien takaa (Hans Metzen; ei sano kyllä valitettavasti minulle mitään)

Nahkatakki: TRF

Farkut: rakkaat, rakkaat mustat Dieselit, mallia Clush (keväällä 2007 juhlistin näiden ostamisella juuri varmistunutta kesätyöpaikkaa Helsingissä (lisäksi sovituskopissa riemastuin siitä, että tuumakoko 27 meni yhä/jälleen päälle... :} ); näistä farkuista joutunen kuitenkin kohta luopumaan, sillä toiseen jalkohaaraan on jo kulunut kiitettävä pieni reiänalku...)

Huivi: hiljattainen kirppislöytö, johon liittyy pieni tarina (kuten moniin muihinkin vaatteisiini) siitä kuinka huivi löysi hoteisiini: bongasin nimittäin aivan samanlaisen UFFilta uudenvuoden alla, mutten raaskinut maksaa huivista pyydettyä 7/9 euroa (en muista enää tarkkaa hintaa); tämä löytyi sitten reilua kuukautta tai kahta myöhemmin yli puolet halvempaan hintaan Kirppiscenteristä. Kannatti odottaa. Huivi oli kuitenkin aivan minulle tehty. ;)

(Kenkinä, jotka eivät kuvissa näy, Conversen nahkaiset, kokomustat, lyhytvartiset tennarit.)

Meikit: Dr. Hauschkan Volume Mascara ja harmaanruskeaa kajalia kulmissa ja silmänrajauksissa, naamarasvana kylmäpuristettu kookosöljy. Muistutetaan tässä itseä siitä, että voisin jossain välissä kirjoittaa kuluneen vuoden kokemuksista meikin ja kasvojenhoitoaineiden vähentämisestä ja vaihtamisesta laadukkaampaan. Muistaakseni noin reilu vuosi sitten vaihdoin juurikin ensin ripsivärini luonnonmukaisempaan (Dr. Hauschka, jossa olenkin siitä lähtien pitäytynyt), ja siitä se niiden muidenkin tuotteiden vähentäminen oikeastaan lähti. Mutta siitä tosiaan sitten aivan omassa "postauksessaan" - mikäli joskus vielä saan "aikaiseksi". ;)

Piti ystävänpäivänä käydä Ruohonjuuressa ostamassa iso pönikkä Tropicain kylmäpuristettua kookosöljyä - joka oli sopivasti yksi kuukauden tarjoustuotteista, mukava yllätys! Mukava yllätys oli myös, että sillä viikolla kaikki Globe Hopen tuotteet olivat myynnissä puoleen hintaan. Enhän voinut vastustaa harvinaista tilaisuutta. Ostin laukun, entisessä elämässään Ruotsin armeijan takkeja, kuulemma.

Kuvaan pääsivät myös pipa ja tänä talvena paljon käytetyt villasukat - mun itetekemät, tietty - ja yksi talvenkalvakka naama, joka ei ulos lähtiessään tiennyt, että olisi pitänyt meikata. (Koska kuvia varten täytyy aina meikata; vaikka ok, enhän niin läheskään aina tee...)

Voisi joskus tekaista tuohon pipaan sellaisen irrotettavan, pörhöisen, valkoisen tupsun. Kuinka suloista olisi se.

Useamman viikon jatkuneet tunnelmat (etenkin kun peiliin katsoo): Naama kaipaa ihoaan vahvistavaa aurinkoa. Ei siinä vikaa, että se on kalvakka, vaan siinä, että iho menee veltoksi. Tuhkaantaittuvaksi kalmoksi.