M.E.
M.E.:n tunnepäiväkirja
- tai jotain sinne päin.
Kuvia helmikuulta:
Säännöllisessä omakuvien ottamisessa on se hyvä puoli, että pystyy tarkkailemaan pidempien jaksojen muutoksia itsessään. Pohdin sitä postausta ihon kuntoon vaikuttavista tekijöistä (lähinnä ruokavalion kautta tarkasteltuna). Kuvamateriaalia ainakin löytyy.
Jonain päivänä loistan niin, ettei minua erota auringosta.
Parasta on, että todella uskon siihen. Vaikka toisina päivinä ajattelisinkin itsekseni, että tulisipa joku ja taikoisi elämäni saduksi. Ettei tarvitsisi elää haaveissaan ja mielikuvitusmaailmassaan, yksin.
Sielunsisaren läsnäolo auttaa, mutta käymme yhä vielä omia erillisiä taisteluita tahoillamme. Tiedän kuitenkin, että lopulta taistelu on meidän.
Eräänä päivänä näin katolla tanssivia miehiä. Myönnän, että juuri edeltävänä iltana olin katsonut Disney-klassikon Maija Poppasesta.
Olin sunnuntai-iltana kävelyllä, kun tulin ajatelleeksi, etteipä ensi talvena tarvitse näitä loskakasoja katsella. Nostalgisointiin taipuvaisena ihmisenä kaivoin kännykän esiin ja päätin ikuistaa muutamia kuvia niitä hetkiä varten, kun haluan muistella miltä Turun kadut öisin näyttivät. (Ei pahalta. Minua jaksaa hämmästyttää ajatus, että kaikissa näissä kerrostaloissa, aivan keskusta-alueella, asuu satoja ja tuhansia ihmisiä. Satoja ja tuhansia elämiä piilotettuina kaikkiin näihin kolkkoihin rakennuksiin.)
Että jos Turun kadut eräinä päivinä tuntuvat tältä, niin tältä ne todellisuudessa toisina öinä näyttävät.
Vähän naurattaa, ettei (juuri) muuta ihmeellistä tule kuin täältä neljän seinän sisältä. Oi kevät tule, vie mua uusiin maisemiin.
Mutta rakastan silti edelleen uusia valoverhojani.
Seuraavaksi kirjastoon lainaamaan sitä Orwellia.
Päivän hauskuutus: http://www.youtube.com/watch?v=8jJWQkVgDs4 (Älkää katsoko videota, kuunnelkaa mieluiten ilman. Oliko se vuonna 2000 vai 2001, kun Wheatus ja Teenage Dirtbag olivat salainen paheeni. Kylläpä niistä ajoista on aikaa - ja oonko muuttunut pohjimmiltani sitten yhtään?)
rehabilitaatio. vaikka en pystynyt heräämään ennen yhtätoista enkä mennyt kahdelta alkavalle luennolle suunnitelman mukaisesti. tänään paistoi sisäinen aurinko ja matkassa oli pientä maailmanihmettelijää. hieman seikkailijaakin. kotimatkalla iltahämärässä Snowpatrolin Chasing cars sai nuoren tytön haukkomaan henkeä ja silmänurkat kostumaan liikutuksesta. pohtimaan, onko keinoa säilyttää tämä herkkyys kaikkiin tuleviin vuosiin.
koulumatkalla kuljin kristiinankadun ja linnankadun kulman lähellä juhlapukuvuokraamon näyteikkunan ääreen pysähtyneen koululaisen ohi ja hymyilin ajatusta, että samastuin enemmän näyteikkunan tuijottajaan kuin kiireiseen ohikulkijaan.
mutta aina ei ole aikaa jäädä näyteikkunoita tuijottelemaan.
mutta minkälaista olisi, jos viettäisi kaiket päivät, kaiken ajan katsellen. pohdin tuota muutaman korttelinvälin ja yhden jalankulkijoiden punaisten liikennevalojen ajan.
kuljin tänään uutta oikopolkua pitkin. tämä suojainen metsäpolku keskellä keskeisintä turkua. vähän haukoin tällöinkin henkeä ja ihmettelin hetken.
