Hiljaista on ollut, kun ei ole ollut fiilistä päivittää. Olen keskittynyt lähinnä päätä vaivaaviin pulmiin, tunteisiin ja yleisiin fiiliksiin, joita nyt ei ole oikein mielekästä kellekään erityisemmin jakaa. Tiedättehän, jotkut jutut on parempia, kun ne pitää itsellään.
Olen siis keskittynyt lukemaan (koulukirjoja, fiktiota ja faktaa huviksi ja hyödyksi; mm. muutama teos Palahniukia sekä paljon postkoloniaalista kieli- ja kulttuuriteoriaa), katsomaan leffoja (suhteessa kuitenkin hieman vähemmän), kävelemään tuntikaupalla päämäärättä kaupungin sateesta märkiä katuja ja kaikkea muuta sellaista todella... dramaattista, hah.
Viikonloppuna linnoittauduin kotiin Hosseinin Tuhannen loistavan auringon kanssa. Sitä on ollut vaikea laskea käsistä, kun sen kerran aloitti. (Siinä on muuten loistavasti käännetty teos.) Itkenyt silmäni turvoksiin kirjan esiin nostamia kipeitä asioita. Itkenyt ehkä vähän jotain muutakin. Ollut kiitollinen kyvystä tuntea - ennen kaikkea - kyvystä tuntea ja oppia ja ymmärtää joka päivä aina enemmän.
Kaupungista muuttava ystävä antoi kirjan eteenpäin minulle. Viikonloppuna piti kiinnittää seinään muutama muistutus itselleni - jotka poikkeuksetta saivat minut itkemään aina, kun vilkaisin niitä.
Kun ikävät asiat meinasivat nousta mieleen, piti muistaa antaa anteeksi.
Mutta myös itselleen. Meillä jokaisella on vajavaisuutemme. Vaikeinta on antaa itselleen anteeksi.
Lopuksi parit kirjasuositukset:
Sain samaiselta ystävältä kaipaamani Vapauden ylistyksen takaisin. Nyt voin vihdoin päättää kesällä aloittamani lukuprojektin. Ihan mielenkiintoinen kirja, jos on aiheessa "inessä".
Aivan lähipäivinä voisi olla tiedossa lisää päivityksiä: muistoja illoista ystävien kanssa, käsiin piirretyistä ketuista ja oravista, "hassunhauskoja" kameraposeerauksia, joilla olen itseäni välipäivinä huvittanut. Löysin mm. kaapissa kauan lojuneet Benettonin siniset samettihousut uudestaan (minkä jälkeen en ole kyllä tainnut juuri muita housuja enää käyttääkään).
Elämässä on edelleen paljon syitä hymyillä.