Tämän syksyn univormu on ollut mustat legginsit, villatakki ja maiharit. Mukavuus ennen kaikkea, rakkaat ystäväni, ilman että pistäisi kadulla erityisemmin silmään. Ainakaan liioitellun resuisuuden perusteella - vaikka käyttäisikin samoja vaatteita vaikka viikon putkeen... Ei sitä jaksa miettiä päivittäin mitä uutta keksisi pistää päälle, kun tietää vanhojen, hyväksi havaittujen yhdistelmien toimivan vieläpä erittäin mukavasti päällä. Lohtua pienistä asioista. Sellaista se on.

Vähän aikaa sitten havahduin kuitenkin siihen, että olin vähän kyllästynyt univormuuni.

Löysin uuden tilalle sinisistä samettihousuista ja äidin kesällä lahjoittamasta puolipituisesta villatakista. Kaivoin esille myös loppukesästä teettämäni hopealehtikorun. Pohjana ollut lehti on poimittu omin käsin Turun rautatieaseman puistosta.

 

 

 

 

 

 

Erityisen sumeita kuvia tähän vuoden aikaan, koska en oikein tykkää käyttää salamaa. (Ellen nimenomaan hae sellaista tietynlaista kylmää salamaefektiä - mitä harvemmin haen.) Sorry about that.