Selailin vielä eilen, jälkeen öisen ikkunalaudalla kiipeilyn, ennen todellista nukkumaanmenoa, Hodgkinsonin Vapauden ylistystä sieltä täältä. Löysin hyvän ohjenuoran oman kutsumuksensa löytämiseksi: "on vain pidättäydyttävä tekemästä mitään niin kauan kuin suinkin mahdollista." Tuo sisältääkin vapauttavan ajatuksen siitä, että kaikki mikä on tapahtuva tapahtuu aikanaan. Vähintäänkin sisäisestä pakosta.
Enpä ole siis tosiaan viime aikoina, ohjenuorin tai ilman, juuri mitään tehnytkään. Ja niinhän kaikki, minkä on tapahduttava, onkin hyvin voimallisesti (toisinaan jopa tuskallisestikin) tapahtunut. Eikä todellakaan mitään muuta.
Ja niin on hyvä.
Ensi vuonna uuteen nousuun, menneistä kokemuksista ammentaen
entistä kirkkaimmin silmin ja entistä avoimemmin mielin,
ja ennen kaikkea - entistä avoimemmin sydämin.
Hyvää uutta vuotta kaikille satunnaisillekin lukijoille!