Kymmenen minuutin luonnos (noin, piirtäessä kadottaa ajantajunsa) - ei tullut aivan näköinen - mutta kuulakärkikynä toimii sopivasti, sekä kirjoittamisessa että piirtämisessä, perfektionistiluonteen taltuttajana. Ei ole mahdollista pyyhkiä keskeneräistä, vahinkosutaisuja, virheitä ja rosoja pois.

1265995341_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pohdin itseäni aamulla. Ajatus muotoutui:

You have to live in the world,

 - but never think

you are part

of it all.

Mikä peilautui erääseen toiseen: Luulen, että tässä suhteessa olemme samanlaisia. En tiedä onko kaikille mahdollista - tai edes mielekästä tai tavoiteltavaa - elää maailmassa kuin ulkopuolinen. Se voi aiheuttaa paljon henkisiä konfliktitilanteita.

Yhteys itseensä tekee ihmisestä sopeutumattoman. Kun ei vielä oikein itseäänkään tunne.

Toisaalta se antaa mahdollisuuden tutkia maailmaa kuin - ulkopuolinen. Virhe on ajatella itseään ulkopuolisena.

Päivän soittolista:
Viola - Outsider Code (otsikon mukaisesti)
The Radiodept. - Heaven's On Fire (päivän hyvänolonbiisi)
The Radiodept. - Pulling Our Weight (päivän tyylikkäin video)

+ bonusbiisinä toinen hyvänolon biisi The Byrds - Mr. Tambourine Man