kuvittelin jo saavani unta, mutten sittenkään, sillä en saa mielestäni kuvia, sanoja, tarinoita, tunnelmia ja mielikuvia, unia. yksi lause.
m i n u l l a o n u n e l m a / s a i p - p u a - k u p l a -
m a a - i l m a - s ta
hhah! hupsua. kuin olisin taas viisitoistakesäinen ja istuisin valokatoksen alla lämpimällä asvaltilla, tuijottelisin poutapilvistä taivasta, kuuntelisin talon sisältä stereoista soivaa nick drakea ja runoilisin pastellinsävyjä heijastelevista saippuakuplista (ja linnanmäen hattaroista). muistan sen runon ulkoa. mutten jaa runoa täällä. olen siihen aivan liian häveliäs ja kaino.
Haluaisin hankkia ensi kesäksi kaitafilmikameran, kerätä innostuneen, pienen kaveriporukan kasaan ja kuvata auringonsäteissä villinä ylöspäin kieppuvia, pastellinsävyisiä saippuakuplia, niin heleänsävyisiä, että niiden hempeydestä tulisi suorastaan ällöttävä olo. (En muuten "ikinä" käytä vaatetuksessa tai sisustuksessa puhtaita pastellinsävyjä; ne ovat makuuni liian ällöttäviä, mutta jostakin syystä siedän niitä - suorastaan kaipaankin niitä - saippuakuplissani.)
En tiedä, mistä nämä kuvat tulevat, mutta tässä on jotain mitä työstää - viimeistään sitten kesällä. Jolle on tietynlaisia, toisenlaisia, jopa kunnianhimoisia haaveita. Ei tietenkään mitenkään liittyen "kunnon" kesätöihin.
;)