Kuvaputkitelevisio sulloutui juuri ja juuri auton takakonttiin niin, että takaluukku vielä meni kiinni. Se oli ensimmäisiä asioita, jotka joutivat kämpästä muuton edeltä pois. En ole katsonut tv:tä oman vastaanottimeni kautta sen jälkeen, kun Suomessa vaihdettiin digi-tv-lähetyksiin, sitäkin aikaa on kulunut nyt varmaankin yli puolet opiskeluajastani.

En ole lukenut Moottoripyöräpäiväkirjoja, mutta tästä se alkaa: oma kiertolaisen elämäni. Se määräytyi jo vuosi takaperin, kun päätin hakea vapaaehtoistyöhön jonnekin kauas. Kun kerran lähdetään, lähdetään sitten kunnolla, ajattelin - ja ajattelen edelleen, vaikka tällä hetkellä hyppy tuntemattomaan pelottaa yhä enemmän mitä lähemmäs elokuinen lähtö tulee.

Homma oli kuitenkin niin, että tarvitsin irtioton. Kaikesta siitä, mihin olin juurtumassa - kuulumatta. Opiskelemaan lähtiessäni olin istuttanut irtonaiset juureni kaupunkiin, josta en ennestään tuntenut ketään, mutta josta olin kaikesta huolimatta päättänyt tehdä kotini. Ja koti siitä tulikin. Ensimmäisten vuosien aikana juurruin, muodostin yhteyksiä, pääsin osaksi erilaisia kaveripiirejä, sain ystäviä, rakkaan kämppäkaverin, jonka kanssa jopa muutimme asunnosta toiseen.

Tuosta uudesta alusta on nyt viisi vuotta aikaa. Näin jälkeenpäin tarkasteltuna se tuntuu niin lyhyeltä ajalta. Silti se on sen verran pitkä aika, että ajantaju, muistot ja niiden tarkat ajankohdat ehtivät hämärtyä sinäkin aikana hämmästyttävän paljon.

Niin lyhyen ajan sisällä olin ehtinyt kotiutua kaupunkiin, ja viimeisen vuoden aikana toisaalta myös hämmentävästi vieraantua siitä. Useimmat lähipiiristäni opiskelevat vielä, mutta outo kato on käynyt kaupungissa asuvien ystävieni joukossa: yksi toisensa jälkeen muuttaa pois, joku opiskelemaan toista alaa, toiset lähtevät työn ja/tai rakkaan perässä toiseen kaupunkiin. Muutenkin kaupungin ilmapiirissä alkoi kummitella hermostuttava lähdöntunnelma. Sellainen kuin viilenevinä syysiltoina, juuri ennen muuttavien kurkiaurojen ilmestymistä taivaalle. Aistin kaupungissa häälyvän lähdöntunteen epävarmana vieraana, joka ei osaa päättää lähteäkö vielä vai vasta hieman myöhemmin. Varmaa kuitenkin oli, että lähdön hetki tulisi joka tapauksessa, ennemmin tai myöhemmin. Minullekin.

En tiedä, mitä olin kuvitellut tekeväni opiskelujen jälkeen. En ollut ajatellut muuttoa kaupungista, mutten ollut oikeastaan erityisesti päättänyt, että sinne jäisinkään. Oikeastaan en ollut koskaan ajatellut tulevaisuuttani niin pitkälle, ennen kuin eräänä päivänä havahduin katsomaan ympärilleni ja huomaamaan muutoksen. Kuulostelin kaupungilta, keskustan kaduilta, puistikon harvoilta puilta, ympärillä korkeana nousevilta betoniseiniltä, kuuluinko todella tänne. Jos ympäriltä kaikki muu katoaisi, selviytyisinkö hengissä ja selväjärkisenä tästä viidakosta? Kaupungin keskellä virtaava joki on kaunis, mutta riittääkö se? Jos ei ole ketään, jonka kanssa jakaa rakkaus kaupunkiin.

--

Totuus on, etten kuulu ja kuulun sittenkin. Kuulun kaikkien rakkaiden ystävieni luokse, ja vaikka viimeisen vuoden aikana kaupunki on näyttänyt itsestään kolkon puolensa, olen erityisesti näinä lähdön päivinä kokenut suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta niihin tärkeimpiin ihmisiin, jotka tekivät kaupungista minulle kodin. Me olemme kaikki erilaisia, mutta ratkaisevalla tavalla samanlaisia. Olen surenut sitä, etten halua jättää heitä sittenkään. Kaipaan heitä jo ennen kuin olen heidät kunnolla jättänytkään. Vaikka olen kaikille sanonutkin, etten minä minnekään katoa.

Vuosi on lyhyt aika. Kuitenkin. Suhteessa siihen, että ystävyys on ikuista. Se muuttaa muotoaan ja ilmenemistapojaan, mutta tärkein säilyy ennallaan. Ehkä se on muisto, ehkä se on tunneside, ehkä se on luottamus siihen, että ystävän luo voi aina palata.

Yritän käynnistellä kesän blogiprojektiani, mutta ensimmäinen merkintä on jostakin syystä noussut pieneksi kynnykseksi. Haluan kirjoittaa sen ajan kanssa, keskittyen, mutta näinä päivinä aikaa on ollut vaikea varastaa muualta kuin unesta. Päiväni täyttyvät kaikilla upeilla asioilla - ja olen ehtinyt tehdä vasta murto-osaa kaikesta siitä, mitä haaveilin tänä kesänä ehtiväni tehdä. Ehkä tartun toimeen bloginkin suhteen. Vaikka tämän kirjoituksen jälkeen...